perjantai 20. huhtikuuta 2012

Uuden blogin elämä alkaa tyynyllä


Tässä blogissa aion kirjoitella enimmäkseen neulomuksistani ja muista käsitöistäni. Hurahdin loppuvuodesta 2011 totaalisesti käsillä tekemiseen ja sen jälkeen on valmistunut pipoja, huiveja, kaulureita, tyynynpäällisiä, lastenvaatteita yms. tasaiseen tahtiin. Ennen tuota syksyä en ollut juurikaan neulonut tai virkannut, joten aloittelin touhun opettelemalla silmukoiden luomisen netin opastuksella (kiitos Kaspaikka.fi!) Kiitokset myös siskolleni neuvoista! Sen jälkeen olenkin viettänyt lähes kaiken liikenevän vapaa-aikani (eli käytännössä illat klo 21.30-00...)  puikot kädessä tai netissä surffaten etsien ideoita ja ohjeita. Paljon olen oppinut ja tehnyt eikä minkäälaista kyllästymistä ole havaittavissa. Päinvastoin!

Blogin ajattelin perustaa, jotta saan kerättyä muistoksi kuvia jutuista, joita olen tehnyt ja tulen tekemään. Suuri bonus on, jos jollekin muullekin on iloa ja apua blogistani! Ennen kaikkea haluan rohkaista muitakin käsitöiden pariin. Aivan ihanan rentouttavaa!

Ensimmäiseksi blogiin pääsee esittelyyn juuri valmistunut virkaten syntynyt tyyny.

Tyyny valmistui yhdessä illassa, 8mm koukulla matonkuteista. Alkuun tein 22 ketjusilmukkaa ja siitä sitten kiinteitä silmukoita kiertäen molemmin puolin tätä ketjusilmukkaketjua. Kumpaankin päähän tein ensimmäisellä kerroksella levennykset (2 ks yhteen ketjusilmukkaan), jotta tyynynpäällinen sai muotonsa. Sen jälkeen vain ilman lisäyksiä spiraalimaisesti silmukoita haluttuun mittaan saakka. Tyyny sisälle ja virkaten päällinen kiinni. Tähän tyynyyn meni 50x50 cm untuvatyyny sisään ja kudetta kului yhteensä n. 500g. Tosi jämäkkä tyyny esim. sohvatyynyksi, jollaiseksi se meillä päätyikin.

Tervetuloa blogini pariin!










2 kommenttia:

  1. Onnea uudelle blogille! Tyynystä tuli tosi hieno. Jään innolla odottamaan uusia luomuksia ja kirjoituksia.

    VastaaPoista