perjantai 4. toukokuuta 2012

Neuletunika tytölle



Nyt se on valmis ja testattu käytössäkin! Lopputuloksen näette kuvista ja sekä minä että tyttäreni olemme oikein tyytyväisiä tähän tunikaan.

Tunikan ohje on aiemmin blogissankin esitelty ja on Novitan nettisivuilta löydetty. Käytin lankana Rowanin Pure wool arania (100% villaa ja konepestävä 40 asteessa), ei tippaakaan kutise vaan on oikein ihanan pehmeää villaa.

   
Harmaata lankaa meni vajaa kaksi kerää (á 100g) ja purppuraa vajaa kerä. Olin suunnitellut tekeväni koko kaarrokkeen tuolla punaisella, mutta piti lennosta muuttaa suunnitelmaa, kun se ei ihan näyttänyt riittävän.

Alun perin olin myöskin ajatellut tehdä tämä ihan toisen väriseksi; luonnonvalkoisella pohjalla ja tummilla raidoilla. Jotenkin nämä värit sitten kuitenkin valikoituivat Menitan hyllyiltä minulle mukaan, ja ihan kivat nämäkin ovat.

Mikäli vielä innostun niin teen varmaan kesäisemmän version tästä vaikka puuvillalangoilla ja vaalempaa väriä käyttäen. 

Jämälangoilla treenailin vielä pylvässilmukoiden virkkaamista tekemällä pari kukkaa :). Ohje on Dropsin sivuilta (ihan muuten parhaimmat neulontasivustot tuhansine ohjeineen minun mielestä!). Ja pylvässilmukoiden tekemiseen löysin neuvon jälleen kerran Novitan perusvirkkaussilmukka pdf:stä.
Näillä kukkaisilla voin sitten somistaa vaikka niitä lukuisia tyynyjä, joita olen väsännyt tai neuloa kiinni pipoon koristeeksi tai hakaneulalla kiinnittää rintakoruksi tai tehdä magneetiksi tai...


2 kommenttia:

  1. Ihana tunika, tosi tyylikäs lehtikori ja aivan supersuloinen takki pikku neidille! Onnittelut blogista ja hyviä hetkiä harrastuksen parissa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Nina kannustavasta viestistä :)! Katsotaan, josko täältä "tehtaalta" joskus tulisi teidänkin poppoolle jotain valmistettua :)

    VastaaPoista