sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Neulottu ruututyyny

Tämän tyynyn tein taas vaihteeksi neulomalla (kuvassa takana näkyy aiemmin esitelty virkattu tyyny).  Idean tyynyn sain Kaitaliinan blogista. Tyynyyn muodostuu kivat ruudut kahta eri neulosta vaihdellen, eli toiset ruudut ovat ainaoikeaa ja toisissa ruuduissa on 2o,2n raidat.
Lankana käytin Novitan Hankoa ja sitä kului noin 300g.
Tyyny on tehty 120 silmukalla, ja edellä mainitut ruutukuviot vaihtelevat aina 12 silmukan välein. Yhteen kerrokseen tulee siis 5 kpl ainaoikein-ruutua ja 5 kpl 2o+2n-ruutua. 18 kerroksen välein ruutujen paikat vaihtuu, eli ainaoikein-ruudun päälle tulee 2o+2n-ruutu ja vice versa.
Korkeus suunnassa tuli neljä kokonaista ruutua päällekkäin (72 kerrosta yhteensä).
Sisälle laitoin 50 x 50 cm untuvatyynyn ja se on just passelin kokoinen tälle päälliselle.

2 kommenttia:

  1. Olen jo jonkin aikaa etsinyt ohjetta suuren (65x65cm) lattiatyynyn toiselle puolelle. Toinen puoli (alapuoli) on isoäitini nuorena kutoma pellavakangas. Aivan ihania värejä ja inspiroiduin kovasti! Kiitos!

    VastaaPoista